Arkisto: 'Moderni huussi ;)'

Huussi on jo käyttökunnossa

Perjantaina 4. syyskuuta 2009 · Jani Lahti

Huussi valmistui käyttökuntoon heinäkuun lopussa. Viimeiset maalaukset ovat vielä vähän kesken. Katon turve on itänyt mukavasti heinää ja näyttää pysyvän paikoillaan katon jyrkkyydestä huolimatta.

img_4402_blog.jpg img_4411_blog.jpg

Lisää kuvia etupuolelta ja sisältä on luvassa kun maalaukset on viimeistelty.

Moderni ulkohuussi

Keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009 · Jani Lahti

Suomalaiseen mökkikulttuuriin kuuluu perinteisesti ulkohuussi. Rautakaupan valmiit huussipaketit ovat kuitenkin yleensä aika rimpuloita eikä ulkonäössäkään ole usein kehumista.

Kompostoivat ulkokäymälät ovat kehittyneet viime aikoina ja mahdollistavat huussin rakentamisen valmiin käymäläratkaisun ympärille. Kompostikäymälä toimii myös keittiön biojätteiden kompostoijana helpottaen kesämökin jätehuoltoa.

Kun arkkitehti suunnittelee itselleen huussin se ei tietenkään voi olla ratkaisuna liian helppo. Lähtökohta oli rakennuksen “upottaminen” maastoon turvekatolla. Rakennuksen perusmuodoksi hahmottuikin tasasivuinen kolmio, jonka sivut laskeutuvat maahan asti. Jyrkkä katto (60 astetta) aiheuttaa turvekatolle omat haasteensa ja siksi päädyttiinkin käyttämään valmiita turvesäkkejä, jotka tuetaan paikalleen painekyllästetystä puusta tehdyillä tukipuilla.

Perustamistavaksi valittiin kiinnitys suoraan alle jääviin isoihin kiviin. Rakennuspaikka ei varmasti roudi ja sopiva kivirykelmä löytyi aiotulta rakennuspaikalta.
leikkaus Ohessa leikkauspiirustus

Rakentaminen alkaa

Keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009 · Jani Lahti

Perustamisvaiheesta ei kuvia valitettavasti ole. Käytännössä perustaminen oli helppo homma. Sopivalla kohdilla oleviin kiviin porattiin reiät, joihin työnnettiin sinkityt teräsputket. Teräsputket katkaistiin sopivan korkuisiksi ja juotettiin juotosmassalla kiinni reikiin. Teräsputkiin työnnettiin palkkikengät, jotka juotettiin kiinni putkiin. Tolppakenkiin kiinnitettiin alapuut. Arinan päälle kiinnitettiin kantava rakenne eli kolmiokehät. Kehät jäykistyvät katon aluslaudoituksella ja lattialaudoituksella.

Huussi

Kuvassa näkyy huussin runko ja katon aluslaudoitus asennettuna. Biolanin kompostikäymälän korkeus saneli huussin perustusten korkeuden. Käymälän kansi upotettiin puiseen istuimeen.

istuin

kolmio Valiomuoto miellyttää arkkitehdin silmää ;)

Turvekatto

Keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009 · Jani Lahti

Turvekatto toteutettiin Nittedal turvesäkein ja Isola Platon alusrakentein. Jyrkkä kulma asetti omat haasteensa. Turvesäkkien sisältö tuppasi valumaan säkeissä, vaikka tukirakenne pitikin säkit paikoillaan. Valmistajan ohjeiden mukainen rakojen tilkintä irtoturpeella ei tahtonut onnistua, koska turve valui katolta. Kastelun jälkeen turve kuitenkin muokkautui ja pysyi paikoillaan paremmin. Läpikotaisen kastelun jälkeen säkit jätetään itämään. Mielenkiintoista nähdä, miltä katto näyttää viikonloppuna kun se on saanut viikon kasvaa rauhassa. Todennäköisesti pientä paikkausta ja tasoittelua pitää vielä tehdä kun turve on säkkien sisällä itänyt ja asettunut paikoilleen.

turvesäkit Turvesäkit aseteltuna katolle.

kastelu Valmistajan ohjeiden mukaisesti turvesäkit kastellaan läpikotaisesti.