Arkisto: '+Huvilat ja +Saunat'

Viimeinkin rakennus hahmottuu

Keskiviikkona 21. huhtikuuta 2010 · Jani Lahti

Pitkän ja lumisen talven jälkeen pääsin vihdoin käymään tälläkin työmaalla. Rakentaminen on onneksi edistynyt talven poikkeuksellisesta ankaruudesta huolimatta. Rakennuksen sisällä tammipaneelinen sisäkatto näytti upealta. Ulkopuolella aineettoman oloinen terassin lasikaide korostaa rakennuksen veistoksellisuutta.

Viimeistelytyöt jatkuvat vielä ja rakennus saa pintaansa PlusHuviloiden tavaramerkiksi muodostuneen mustan kuultomaalin.

s_img_5049.jpg
s_img_5064.jpg

s_img_5040.jpg

PlusHuvila pohjois-Suomessa

Keskiviikkona 7. lokakuuta 2009 · Jani Lahti

Asiakkaan tarpeiden mukaan muokattu plushuvila kohteemme pohjois-Suomessa sai rakennusluvan.

Taloa on muokattu maaston muodon ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Lopputuloksena syntyi L-mallinen rakennus, jossa autalli ja kodinhoitotilat sijaitsevat l:n lyhyemmässä sakarassa ja muut tilat rinteeseen nähden poikittaisessa osassa niin, että oleskelutiloista aukeaa upeat näkymät alarinteeseen ja järvelle. Saunaosasto ja vierashuone ovat omassa erillisessä osassaan, mutta saman katon alla muun rakennuksen kanssa. Saunaosaston ja päärakennuksen välistä voi kulkea suoraan koko talon mittaiselle terassille.

091007_blogi1s.jpg näkymä alarinteen puolelta

091007_blogi2s.jpg lintuperspektiivi ylärinteen puolelta

2-kerroksinen Plushuvilaprojekti käynnistynyt

Keskiviikkona 7. lokakuuta 2009 · Jani Lahti

Etelä-rannikolle rakennetaan kaksikerroksista plushuvilaa. Kellarikerros tehdään valuharkoista ja päälle asennetaan ensi viikolla muokattu plushuvila. Kuvat ovat muutaman viikon vanhoja ja työ on tällä hetkellä jo hiukan pidemmällä.

Samaan pihapiiriin rakennetaan myös plushuvilahenkinen talousraennus.

l1000916.jpg

Kuvassa näkyy murskepatjan päälle valetut anturat ja ensimmäiset valuharkkokerrokset.
l1000935.JPG

Kuvassa työ on edennyt valuharkot muurattu loppuun ja täytetty betonilla. Rakennuksen alarinteen puoleiselle seinälle tehdään vielä teräspalkein ja plarein kannatus yläkerran puurungolle.

Jotain tälläistä pitäisi lopulta syntyä. Väritys tosin on tainnut matkan varrella muuttua tummemmaksi ja kuva on muutenkin luonnosvaiheen hahmotelma, joten pieniä muutoksia on tullut.
070629_kuva.jpg

Muokattu Plushuvila

Keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009 · Jani Lahti

PlusHuviloihin tehdään lähes aina pieniä asiakkaan toivomia muutoksia. Yleensä muutokset koskevat väliseinien sijaintia, väliovia ja ikkunoita, mutta myös laajempia muutoksia on toteutettu. Tässä projektissa asiakas halusi muuttaa kattorakenteen avoräystäiseksi ja kääntää katon suunnan niin, että se kallistuu taaksepäin. Pohjaratkaisu pysyi lähes ennallaan.

Alla muutama asiakkaan ottama valokuva projektin eri vaiheista. Toivottavasti saamme syksyllä kuvia valmiista huvilasta.
blog1_dsc00594_1_1.JPGblog3_dsc00770_3_2.JPGblog4_dsc00772_1_1.JPGblog6_dsc00799_8_1.JPGblog55_dsc01070_16_2.JPGblog7_dsc01305_2.JPG

Kesäkuu 2009

Maanantaina 15. kesäkuuta 2009 · Jani Lahti

Pari viikkoa puuosatoimituksen jälkeen huvila alkaa olla jo mallillaan. Saari rakentamisessa logistiikka näyttelee merkittävää roolia. Asiakkaamme onnistui hienosti junailemaan talotehtaan toimituksen kerralla oikeaan paikkaan ja lisäksi oikeaan aikaan - eli samaan aikaan proomun kanssa. Ulkoapäin rakennus alkaa jo hahmottumaan. Räystään aluslaudoitus vielä puuttuu, ikkunoiden listoitus on vielä tekemättä ja pientä viimeistelyä talo tietysti on vielä vailla. Mielenkiinnolla odotamme kuvia sisältä.

PlusHuvila 40m2 Plushuvila 40m2

Huvila venäjälle

Perjantaina 12. kesäkuuta 2009 · Jani Lahti

Tämän noin 300 m2 kohteen rakentaminen alkaa kesällä 2009.
Perspektiivikuva

Kuvia rakennusvaiheesta - toukokuu 2009

Perjantaina 12. kesäkuuta 2009 · Jani Lahti

Rakennuksen viimeistelyvaihe on vihdoin käynnissä. Ohessa muutama kuva sisältä ja ulkoa.

Olohuone

Näkymä alarinteestä

Elokuu 2008 - Maaliskuu 2009

Maanantaina 16. maaliskuuta 2009 · Jari Lantiainen

Pirkanmaalle rakennettava kolmen makuuhuoneen ja tupakeittiön huvila, johon on liitetty välitilalla sauna-/ vierasmajarakennus. Plushuvilamalliston mukaista suunnitelmaa on muokattu asiakkaan erityistoiveiden ja tontin vaatimusten pohjalta. Kohteen kerrosala 88+22 kem2.

Rakennuspaikka sijaitsee järveen laskeutuvalla jyrkällä etelärinteellä. Tonttikäynnillä (elokuu 2008) mitattiin rinteellä oleva rakentamiskelpoinen tasanne, jonka pohjalta muokkasimme huvilan suunnitelmia. Alue on kesällä erityisen vehreää ja tontti halutaankin pitää mahdollisimman luonnontilaisena. Huvila sijoittuu suojaavan rantapuustovyöhykkeen taakse.

Tontti elokuussa

Rakennuslupa haettiin lokakuussa. Aloituskokous pidettiin tontilla marraskuussa, jota ennen rakennus oli mitattu tontille. Kokouksen jälkeen aloitettiin maansiirtotyöt.

Näkymä järvelle  Maansiirtotyöt käynnistyy

Joulukuun alkupuolella tontin maansiirtotyöt olivat valmiina. Anturat valettiin muotteihin, joiden päälle ladottiin Lammin valuharkot (250×250). Valuharkot eivät vaadi muurausta, vaan valetaan täyteen. Näin vältetään leveät harkkosaumat ja saadaan siistiä pintaa. Pilarit maalataan tai slammataan myöhemmin kesällä. Viemäröintityöt tehtiin joulukuun aikana.

Tammikuun alussa olivat alapohjarakenteet valmiina ja rungon pystytys alkoi.

Anturat   Alapohja

Rungon rankarakenne nousi pystyyn vajaassa viikossa ja kattotuolit asennettiin yhden päivän aikana. Työ on varsin nopeata pre-cut-tekniikan ansiosta. Seuraava vaihe on kattolautojen ja -huopien asennus, jonka yhteydessä tehdään myös reunapellitykset. Oheisessa sisäkuvassa tammikuun 21. päivältä tuulensuojalevyt on jo asennettuina.

Runko   Sisätila

Tuulensuojan valmistuttua päästiin asentamaan julkisivuverhousta, sekä sisätöiden osalta tekemään mm. seinien ja yläpohjan selluvillapuhalluksia. Kuvassa on lähikuva rakennuksen nurkasta, josta puuttuu kulmalista. Ulkoverhouslautojen (120×27) ulkopinnat ovat oikeaoppisesti sydänpuun puolta, jolloin niiden pinta on säänkestävämpi ja kosteuseläessään pyrkivät kupertumaan ulospäin. Julkisivut maalataan kesällä harmaanmustiksi. Helmikuun aikana asennettiin mm. ikkunat, saunan lattialämmityskaapelit, hormielementit ja valmishormi, sekä tehtiin lattiavaluja ja sähköasennuksia.

Ulkoverhous   Julkisivuverhous valmis

Maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen huvilan ikkunat pellityksineen on asennettuna, kuten myös järvimaisemaan antava kiinteä ikkunaseinä. Osa pellityksistä maalataan myöhemmin, koska karmia vastaavaa sävyä ei valmiista pelleistä löydy. Ikkunat ovat, tuuletusikkunoita lukuunottamatta, kiinteitä alumiinipinnotteisia ikkunoita. Ulko-ovet verhoiltiin työmaalla vastaamaan julkisivuverhousta.

Välitila   Väitila

Blogia kirjoitettaessa ovat rakennuksen ulkopuoliset työt pääpiirteissään valmiina. Myös lattateräksiset kaiteen on kiinnitetty terassin alapohjarakenteisiin. Julkisivujen odotellessa kesäistä maalausta sisätyöt jatkuvat mm. takan muurauksella.

090311_jarvelta_dsc06135.jpg   Lounaiskulma   Kaiteen kiinnitys

Yksilöllisesti muokattu PlusHuvila

Tiistaina 3. maaliskuuta 2009 · Jani Lahti

Asiakkaamme huikea tontti ja yksilölliset tilatarpeet johtivat L-muotoisen Plushuvilan suunnitteluun. Pohjapinta-alaltaan n. 140m2 Plushuvila sijoittuu korkean kallion laelle. Rakennuspaikalta avautuvat kilometrien näkymät ympäröivään maalaismaisemaan.

PlusHuvila konseptin yksinkertainen perusrakenne mahdollistaa suuretkin muutokset.

Kohde valmistuu kevään aikana ja julkaistaan näilläkin sivustoilla. Alla muutama suunnitteluvaiheen konseptitutkielma ja työmaavaiheen valokuva.

Näkymä alarinteestä  Näkymä alarinteestä - työmaavaihe

11.6.2007

Maanantaina 11. kesäkuuta 2007 · Jani Lahti

Terassit valmiina

Huvilan ja saunan terassit saatiin valmiiksi. Terassien materiaali on lehtikuusi UV-suojan sisältävällä puuöljyllä käsiteltynä.

dsc04839_blogi_huvila.jpg dsc04840_blogi_huvila.jpgdsc04843_blogi_sauna.jpg